maanantai 14. heinäkuuta 2014

Sivut vihdoin auki + lehtijuttu kerhosta

Sain vihdoin nettisivut valmiiksi! Nyt sitten parin päivän sisällä lukotan vanhojen sivujen tiedostoja, jotta ihmiset älyävät siirtyä uusille sivuille. ; ) Pitää sitten jossain vaiheessa tehdä kierros kaikissa listauksissa, joissa olemme. Huoh.

Kertauksena vielä, uusi osoite on http://khtniittyjoki.net

Kepparikerhosta oli juttu Etlarissa, sekä lehdessä, että nettiversiossa.

             Lahden Launeen perhepuiston kesä on ollut vauhdikas. Pelkästään ohjatuissa toimintatuokioissa on ollut jo yli tuhat kävijää. Tämän kesän uutuus ovat kepparitunnit, joita on kouluikäisille heinäkuussa kaksi kertaa viikossa. Tunnille voi tuoda oman keppihevosen tai valita mieluisimman hepan perhepuiston omasta tallista.
Puiston kerhotoiminnan ohjaaja Henriikka Floor kertoo, että keppihevostunteja on ollut jo heinäkuussa kahtena hellepäivänä ja kummallakin kerralla mukana on ollut parikymmentä koululaista. Aiemmin perhepuisto oli toivonut ja saanut lahjoituksena villasukkia, joista on taiteiltu parikymmentä keppihevosta.
Kepparitunnit on suunnitellut lukiolainen Venla-Maria Uutela, joka on keppihevosten asiantuntija ja kirjoittanut aiheesta jo kaksi kirjaakin.
Perhepuiston toinen kesän uutuus olivat perhepäivät, jotka pidettiin kesäkuussa. Päivät sisälsivät ohjattua askartelua, grillausta, liikuntaa ja pelejä.
Etenkin ulkopaikkakuntalaiset hämmästelevät ja ihastelevat Launeen monipuolista perhepuistoa, jossa on tarjolla erilaista toimintaa ilmaiseksi.
- Monet sanovat, että olisipa meilläkin tällainen, Floor toteaa.
Perhepuiston ulkoalueilla ei kysellä, mistä kävijät ovat kotoisin. Sisätiloissa pidettävät puuhatuokiot on kuitenkin tarkoitettu vain paikkakuntalaisille, koska kaupunki maksaa ilmaisten tuokioiden materiaalikulut.
Henriikka Floorin mukaan edes sateinen kesäkuu ei hiljentänyt perhepuistoa.
- Saimme hyvää palautetta avoinna pidetystä päärakennuksesta, jonne päästiin tulemaan kotoa - usein eväiden kanssa. Myös kesäkuussa pidetyt kesämuskarit olivat erittäin suosittuja. Muskarit järjestettiin perheen pienimmille Lahden musiikkiopiston kanssa.
Kesäkuun toimintaa monipuolisti Nuorisotoimi, joka järjesti kouluikäisille ohjattua toimintaa.
Nyt jatkuvat, heinäkuussa ja elokuun 10. päivään asti, puuhistuokiot maanantaisin ja grillipäivät keskiviikkoisin. Kepparitunteja on heinäkuun 25. päivään asti tiistaisin ja perjantaisin. Lisäksi heinäkuun loppuun asti on torstaisin temppuliikkaari.
Kirjoittanut Marja-Liisa Aidantausta

Meillä on ollut jonkin verran osallistujia, 8-15 per sessio, eli ihan hyvää kokoluokkaa. Tervetuloa muutkin. : )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti