keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Kohti SM-kisoja! Onks tukka hyvin, näkyyks kello?

No niin, nyt pääsemme "lempiaiheeseeni": kisapukeutumiseen. Pitäkää minua hörähtäneenä hölmönä, mutta minusta asiallinen kisapukeutuminen antaa hyvin kuvan ratsastajasta ja mahdollisesti harrastuksestanne. Päättäkää itse mitä ajattelette (tuoko vakavanlainen pukeutuminen uskottavuutta/ vaikuttaako se lapselliselta) ja toimikaa sen mukaan, mutta minä jatkan kisapukeutumisasian levittämistä. : D Tässä postauksessa siis pari vinkkiä astetta vakavampaan kisa-asuun, ottakaa tai jättäkää.
Fabio on allerginen materialistihömpötykselle : D


1. Housut
Minun mielestäni ehdottomasti parhaat housut keppihevostelijalle kesäkelissä tai sisätiloissa ovat ehdottomasti juoksuhousut. Ne eivät ole tiellä, joustavat ja ovat perustyylikkäät. Varsinaisesti housuilla ei niin ole väliä, kunhan ne ovat mukavat ja antavat tarpeellisen liikkuvuuden. Kuitenkin harkitsisin kaksi kertaa, ennen kuin lähtisin mestaruuskisoihin verkkareissa, tai edes niiden sivistyneemmissä sisarissa, lökäreissä. Myös shortsit/caprit voivat olla ihan toimivat, kunhan eivät ole liian paljastavat. Kannattaa myös miettiä housujen väriä, valkoiset ovat tyylikkäät, mutta sitten kannattaa katsoa saman väriset alusvaatteet (neonväriset loistavat kivasti läpi). : D

2. Kengät
Kenkien kohdalla suosittelen lukemaan tämän artikkelin. SM-kisoihin suosittelisin esteille kenkiä, jossa on paljon joustoa ja pitoa, eli hyvät, paksummat pohjat. Pieni investointi ei ole loppujen lopuksi ole niin iso rako lompakkoon, kun mietitään hyvien kenkien plussia.


3. Yläosa
Asustuksen yläosa on se kohta, jossa voi vähän brassailla. Tässä pari omaa asukokonaisuuttani, mallina Marja. ; ) (Käytän näitä ihan oikeiden hevostenkin ratsastuskisoissa.)

Paidat
Tässä pari vaihtoehtoa:

Pikeepaita
Tyylikäs, yleensä hyvin hengittävä.
 
T-paita
Meillä on muutama tallin ja yhdistyksen logoin koristettu T-paita. Myös tekninen urheilupaita on tosi hyvä.
 
Kauluspaita
Kauluspaita on tyylikäs, joskin aika epäkäytännöllinen ratkaisu. Ei mikään urheiluvaruste, mutta tietysti tämän voisi heittää vaikka koululuokan ajaksi päälle.
Ratsastuspaita
Näitä löytyy eri väreissä ja materiaaleissa. Yleensä toimivat urheilussa hyvin, hengittävät ja joustavat.


Päällystakki
Pelkkä paita voi olla tyylikäs yksinäänkin, etenkin esteillä, jossa voi tulla kuuma (takki voi olla liian tukala, varsinkin kuumassa messuhallissa), kuitenkin esimerkiksi kouluun takki voi olla kiva lisä. Eikä takin tarvitse olla oikea ratsastustakki, myös ihan tavisvaatekaupan takit käyvät.
Tweed-takki
Samettijakku
Neule
Ratsastustakki


4. Hiukset
Marjan vinkit kisakampauksiksi (voi päänahkaparkaani...):
Napakat letit
Oudot ponnarikampaus (: D)
Nuttura
Hiusverkkohässäkkä
Pinnihässäkkä : D
Look at the hat!
 

5. Hinta
Älkää käsittäkö väärin - kisapukuun ei kannata törsätä omaisuutta. Itse pirkkailen pikkuhiljaa eri kamoja kokoon, kannattaa käyttää mielikuvitusta, omaa makua ja sitä jota kotoa jo löytyy.

Esimerkkiasustus:


Takki: Puuilo, 20 € (alennuksessa)
Juoksuhousut: BudgetSport, n. 16 € (pari vuotta sitten)
Paita: Kirpputorilta, 2 €
Silinteri: Tiimari, 5 €
Yht. 43 €
Tämän kalliimpaa settiä en ostaisi. Toisaalta, takin ovh oli 130 €, minulla kävi vain mäihä, että satuin löytämään oikean kokoisen pikkuvikaisen takin, mutta tuohon voisi vaihtaa minkä vain muun (esimerkiksi ylempänä oleva tweed-takki maksoi 15 € H&M:ssä, samettijakku taas oli kirpparilöytö kolmella eurolla ja aika monella taitaa olla omasta takaan neuleita).

Tässä vielä muutamia kisakuvia vuosien varrelta, joita kannattaa vilkaista!

Kuva © Aili
Kuva © Aili
Huomaa kravatti
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti