perjantai 7. elokuuta 2015

Vanhuksen kisarupeamat

 
Ah, kesäaika ja keppihevoskisat. Olen nyt parin viikon sisällä ehtinyt käymään kääntymässä kaksissa kisoissa: sekä kotikulmilla, että pikkaisen kauempana.
 
Kht Sammalkorpi 31.7.2015
 
    Vihdoin pääsin Liisan kisoihin, kun olen niistä aiemmin joutunut luistamaan. Kisathan pidettiin Lahdessa, parin kilometrin päässä meiltä. Pieniksi kisoiksi järjestelyt olivat tehty hyvin järjestelmällisesti ja ajatuksella. Tunnelma oli mukava, mehän Sutun kanssa toki säädettiin omiamme. : D
    Rata oli melko tiukka, kentän olisi voinut kokonaisuudessaan käyttää paremmin. Järjestäjän toiminta oli kiitettävää, samoin palkinnot olivat kivasti itsetehdyt ja pullatarjoilu kisojen päätteeksi oli kiva (Terveisin pullahiiri : D).
    Omat suoritukseni menivät vähän niin ja näin. Kaikista luokista tuli puhtaat radat, mutta jotenkin ei enää irronnut parhainta mahdollista suoritusta. Särmä puuttui. Jotenkin jo päätin, että jätän nuo esteet nuoremmille, kun tuo into treenatakin esteillä on vähän huonommanlainen. Kuitenkin kaksi kakkosta, kolmonen ja ykkönen tipahti vähän säälistä. : P Kivat kisat ja mukavaa nähdä tuttuja yhtäkaikki!
 
Yyh, ei yhtään kuvaa! Olisiko muilla?
 
Jolien ja Jennyn kisat 7.8.2015
    Kuulin vähän mattimyöhäsenä näistä kisoista, kun en taas ole vähään aikaan forkkaa kyttäillyt. Ilmoittauduin aluksi Int II-luokkaan ja sennu esteisiin, kun luokat olivat muuten täynnä ja olin täysin tyytyväinen. Kuitenkin vähän vahingossa ilmoittauduin myös kahteen muuhun luokkaan, "kun kerran ollaan menossa". Liisa, joka osallistui toiseen koululuokkaan ja pariin esteluokkaan, tuli meidän kyydillä.
Anteeksi laatu. Tai sen puute.



 
   Kisapaikka oli helppo löytää, vaikka arastelimmekin vähän siirtymistä parkkipaikalta (joka kyllä muuten oli aika nirkoinen) kisapaikalle. Itse paikka oli loistava: aurinkoinen ihana nurmialue, jonne mahtui hyvin väkeä. Koko paikka oli suunniteltu loistavasti: myyntipaikat oli merkitty hyvin, kenttä oli hyvin mietitty ja kalustoon oltiin pistetty aikaa ja rahaa, panostus näkyi kauas ja ilolla maksoi vähän isomman ilmoittautumismaksun. Palkinnotkin ansaitsevat kehut, oli kiva, että myös neloset ja vitoset palkittiin.  Pieni miinus kentän pienestä epätasaisuudesta ja siitä johtuvista märistä lämpäreistä, mutta niillehän järjestäjä ei mitään voi. Sen sijaan iso miinus vessan puuttumisesta, se on tällaisissa tapahtumissa, joissa sata prosenttia kisaajista on naisia, ihan pakollinen. Kyllähän tällainen maalaiskakara käy puskassakin, mutta kuitenkin. : P



 
 
    Luokat olivat hyvillä tasoeroilla, joskin itse olisin sijoittanut hitaammat koululuokat päivän loppuun. Oli kiva, että kouluja oli useampi ja WE:kin oli päässyt mukaan. Aikataulutus oli tehty hyvin löysästi, ehkä oltiin kisojen alussa jopa liian varovasti varattu aikaa, siinä ehti jo tulla tekemisen puutetta. : D Kouluradat olivat pitkiä ja raskaita, ei niin etteivätkö ne saisi olla, mutta ehdottomasti jälkimmäinen koulu olisi vaatinut kunnon käyntiohjelman väliin, kisaajat (minä mukaan lukien) olivat enemmän tai vähemmän näännyksissä ohjelman jälkeen. Sellainen pieni kokemuksen puute (en tiedä onko näin, mutta siltä tuntui) näkyi kouluohjelman suunnittelussa (lisäykset putkeen ja teräviä siirtymiä, ehkä liikaa tavaraa oli yritetty tunkea mahdollisimman lyhyesti), mutta siitähän se karttuu jatkossa. Ensimmäinen HeA:n kouluohjelma vaikutti tosi hyvältä, siitä en anna moitetta. Esterata oli myös hurja, todella hieno ja tekninen rata, mutta aivan näännyttävän pitkä! Ihan loistavaa, sitä oli kiva vääntää. : D





 
   Kisoissa oli koko ajan ihan mahtava henki: kaikkia kannustettiin ja kaikille taputettiin, myös tuntemattomille. Nuoret ja vanhat harrastajat kivasti sekoittuivat ja ikäskaala olikin mukavan laaja. Taso oli kova, joka oli mukavaa nähdä! Järjestäjät olivat hyvin tehtäviensä tasalla, sekä nuoret, että vanhemmat. Joissain kohdassa pientä tökkimistä kommunikoinnissa (jotain mitä kuulin sivukorvalla) ja pientä jännitystä taisi olla, mutta hyvin hoitivat kaikki hommansa. Jolie teki hyvää työtä koulutuomarina, hän ansaitsee siitä kehut. Suhtauduin pääjärjestäjien osallistumisen omiin kisoihin vähän skeptisesti, se ei oikein kuulu minun mallini mukaan hyviin tapoihin, mutta se ei näyttänyt merkittävästi haittaavan järjestelyjä. Nämä ovat tietysti makuasioita...
 
   Omat suoritukseni menivät taas vähän penkin alle: Intermediairessa unohdin kesken radan ja tein siksi turhan pysähdyksen. Protentit olivat silti ihan hyvät 67%, arvostelun ollessa täysin kohdallaan. Sillä tippui toinen sija, josta olin positiivisesti yllättynyt. Senior-luokassa rata itsessään meni ihan hyvin, mutta yksi valitettava hosuttu pudotus tuli, joten jäin siojen ulkopuolelle. 40-50 cm luokassa sitten puhti oli enemmän poissa, onnistuin kolmosella astumaan jalkani kipeäksi ja sitten niitä puomeja rupesi tulemaan perässä, joten varovaisuuttani keskeytin radan, ettei ihmisten tarvitse koko rataa keräillä keppejä perässäni. : D Nuo nappikset ovat muuten ehdottomat nurmella, mutta ne eivät kertakaikkiaan anna mitään tukea. Varusteurheilua, niin niin. 60-70 cm-luokan menin varovasti välttäen pudotuksia, puhdas, mutta auttamatta hidas rata tuli. Vähäinen treenaus ja antibiottikuuri saattoi vähän vaikuttaa tulokseen, mutta ei tuo kuntokaan niin hyvä ole. : D
 
Kaiken kaikkiaan oikein mukavat kisat, harvoin pääsee näin hyvin organisoituihin kisoihin, jossa vanhemmat ovat niin tiiviisti mukana. Näppäri nuoria naisia nämä, hienot kisat!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti